Urheilukirjoittajan identiteetit

Prologina blogin uudelle tulemiselle pohdin urheilukirjoittamisen luonnetta. Mitä vaaroja fanittaminen sisältää tutkijalle?

Olen jakautunut urheilupersoona. Kun kirjoitan urheilusta, joudun ottamaan huomioon, että kirjoituksissani voin ammentaa kaikista persoonani urheiluaspekteista: urheiluhistorian tutkijasta, jalkapalloasiantuntijasta, urheilufanista ja liikkujasta. Ei ole merkityksetöntä, minkä roolin näistä valitsee ja mitkä muut työntää taka-alalle.

Oma tausta ja mielipiteet vaikuttavat jokaisen tekstin sisältöön ja näkökulmaan, joten niistä kannattaa olla tietoinen. Tutkija ei voi lähestyä urheilua fanina, koska faniuden tunnepitoisuus ja värittyneisyys johtavat tulkintoihin, joissa objektiivisuuden tavoitteesta on jääty kauas. Fanius kuuluu urheiluun, eikä siitä ole tutkijallekaan haittaa – kaikkihan tutkivat niitä aiheita, joista ovat kiinnostuneita – mutta sen vaikutuksista on oltava tietoinen ja tunteitaan on pystyttävä hallitsemaan. Toisin kuin fani, tutkija ei ylistä eikä tuomitse; hän esittää tulkintoja ja selittää. Arvottaminen jää lukijan/kuulijan tehtäväksi.

Miten sitten erilaiset kosketuspinnat urheiluun vaikuttavat kirjoitusaiheisiin ja näkökulmiin? Ainakin historian alan tutkijan on tärkeää pystyä kontekstualisoimaan urheilu ja esittämään akateemisen tarkastelun kestäviä tulkintoja historiantutkimuksen kannalta merkittävistä urheiluilmiöistä. Suomessa on kirjoitettu liikaa urheiluhistoriikkejä, joissa on jääty kontekstittomaan, pintapuoliseen tasoon, eikä olla löydetty tai haluttukaan löytää urheilun ja yhteiskunnan välisiä yhteyksiä. Kirjoittajat ovat useimmiten olleet urheilutoimittajia ja/tai -faneja, joiden urheilunarratiivit edustavat samaa idealistista ”urheilun hyvää kertomusta”, johon koko urheilujulkisuus sotienjälkeisessä Suomessa perustui.

Näillä kirjoituksilla on oma arvonsa, mutta niiden runsaus merkitsee sitä, että akateemiselle urheiluhistoriantutkimukselle on tilausta ja tarvetta. Tilaa uusille tutkimuskohteille ja näkökulmille riittää. Itse pidän tärkeänä sitä, että akateemisissa teksteissä etsitään urheilun ja yhteiskunnan välisiä yhteyksiä – olivat ne sitten poliittisia, taloudellisia tai kulttuurisia. Historiantutkimuksen ja liikunnan yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen periaatteiden käsitteiden ja näkökulmien soveltaminen urheiluun lisää ymmärrystämme menneisyydestä.

Tämän blogin tarkoituksena on pohtia omasta väitöstutkimuksestani ja laajemmin urheilusta heränneitä ajatuksia – oppia uutta kehittelemällä asioita kirjoituspöydällä. Kirjoitan sekä tutkijana että niin sanottuna jalkapalloasiantuntijana. Lähestymistavat eroavat siltä osin, että jalkapallosta kirjoitettaessa aiheet voivat olla myös pelin sisäisiä, esimerkiksi taktiikkaan tai johonkin joukkueeseen tai henkilöön liittyviä. Tämä ei sulje pois jalkapallon sitomista laajempaan kontekstiin tai jalkapallon historiasta esiin nousseiden aiheiden tai väitteiden käsittelyä, mutta tutkimuksellinen ote ei näissä kirjoituksissa välttämättä ole tarpeen.

Fanina tai liikkujana en tule kirjoittamaan. Fitness-blogiin ei ole kiinnostusta eikä edellytyksiä, ja fanina kirjoittaminen menee kanssa hieman ohi intressien, sillä niissä lähtökohta ei ole omien ajatusten kehittely vaan omista tunteista ammentaminen. Parhaimmat fanikirjoitukset ovat kielellisesti taitavia, jopa runollisia tekstejä, joita lukee ilokseen, vaikka niissä ei pohdittaisikaan urheilua sen syvällisemmin (ks. esim. nyt jo valitettavasti hiljentyneestä Sunday Olisehin äpärälapsi -blogista löytyvät kirjoitukset, varsinkin tämä). Valtaosa fanikirjoituksista koostuu kuitenkin tunnepitoisista, sisällöttömistä purkauksista, joihin parempia kanavia ovat Twitter, Facebook tai keskustelupalstat. Tällaisiinkaan kirjoituksiin en (yleensä) tunne tarvetta.