Jalkapalloseuran katoaminen kartalta on kestopuheenaihe suomalaisessa jalkapallossa. Kuinka todellinen uhka oikeastaan on kyseessä?
Hiljattain suomennetussa Soccernomicissa Simon Kuper ja
Stefan Szymanski purkavat useita myyttejä kansainvälisestä jalkapallosta. Yksi
niistä liittyy jalkapallofanin pahimpaan jalkapalloilulliseen pelkoon: siihen,
että oma seura katoaa. Kuperin ja Szymanskin mukaan pelko on todellisuudessa
perätön. Jalkapalloseurat kestävät taloudellisesti ja
poliittisesti epävakaita kausia huomattavasti paremmin kuin monet muut
organisaatiot: esimerkiksi suurin osa 1920-luvun Englannissa vaikuttaneista
liikeyrityksistä on kadonnut 1900-luvun lamojen ja sotien vanavedessä, mutta
valtaosa tuolloin ylimmillä sarjatasoilla pelanneista seuroista pelaa edelleen
jotakuinkin samalla tasolla.
Syiksi seurojen kestävyydelle kirjoittajat esittävät muiden urheilulajien ja ajanvietteiden
kehnoja mahdollisuuksia kilpailla kuningaslajin kanssa ihmisten vapaa-ajasta – heijastellen
suurten jalkapallomaiden kasvateille tyypillistä arroganssia – sekä seurojen vankkaa
alue- ja kannattajasidonnaisuutta. Seurojen köyhtyminen ja velkaantuminen koituvat harvoin niiden kohtaloksi: erilaiset velka- ja yritysjärjestelyt yhdistettynä
pudottautumiseen paria sarjatasoa alaspäin yleensä riittävät pinnalla
pysymiseen, ja jos eivät riitä, kannattajat pelastavat seuran sillä
konkreettisimmalla tavalla – ryhtymällä itse pelaajiksi. Pääpointtina kirjoittajilla on, että
jalkapalloseurat, toisin kuin liikeyritykset, selviävät kriiseistään, koska
useimmat heidän ”asiakkaistaan” pysyvät seuran takana, oli sen tarjoama ”tuote”
kuinka huonoa tahansa.
Soccernomicsin teoretisointi ei äkkiseltään tunnu pätevän
Suomeen sovellettuna. Suomessa ei ole vuosisadan pituisia
ammattilaisjalkapallon perinteitä, eikä valtavia seurayhteisöjä, joiden voisi
luottaa pitävän seuransa hengissä tavalla tai toisella. Käytäntökin on
osoittanut, että menestys pääsarjatasolla voi vaihtua hyvinkin nopeasti päättymättömään alasarjojen arkeen.
Kun jalkapallokartalta kadonneita suomalaisseuroja
tarkastelee lähemmin, voi kuitenkin huomata, että Kuperin ja Szymanskin
väitteet eivät ole täysin kestämättömiä Suomenkaan kohdalla. Moni
pääsarjatasolta kadonnut seura pyörittää edelleen laajaa junioritoimintaa, ja useimmilla on edustusjoukkue myös miesten sarjoissa. Esimerkiksi SM-sarjan 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla useasti voittaneet HPS ja Kiffen ovat kulkeneet viimeiset vuosikymmenet Kakkosen
ja Nelosen välisellä hissillä. Osa seuroista on jopa onnistunut ponnistamaan takaisin kahdelle ylimmälle sarjatasolle: perinteikkäät FC Jazz,
MP ja VIFK pelaavat kaudella 2015 Ykkösessä ja korpivaelluksella
vuosia viettäneet HIFK, Ilves ja KTP Veikkausliigassa. Löytyypä alasarjoista
myös kannattajien perustamat Jokerit FC ja TamU-k, joista jälkimmäinen on
edennyt Neloseen ja kaavailee jo tulevaisuutta ilman jälkiliitettä.
Kuriositeettina voi mainita seitsemän TUL:n mestaruutta 1920-luvulla voittaneen
Kullervon, joka aloittaa tulevan kauden Helsingin Kutosessa kahden joukkueen
voimin.
Suurimmat todelliset menetykset on koettu Lahdessa ja Oulussa. Kummankin kaupungin kohdalla syynä eivät ole olleet vain talousvaikeudet vaan seurafuusioiden seurauksena menetetyt perinteet ja vieraannutetut kannattajat. Reippaan ja Kuusysin, kahden kilpakumppanin, edustusjoukkueiden raunioille pystytetty FC Lahti on tyyppiesimerkki juurettomasta fuusioseurasta, jonka brändi ei yllä lähellekään edeltäjiään. Harva Lahden kannattajistakaan pitää seuraansa Kuusysin perillisenä. Yhtä vaikea oli se yhtälö, jonka pohjalta solmittiin oululaisen jalkapallon järkiavioliitto, AC Oulu.
Kuusysin historian menettäminen kuuluu suomifutiksen
suuriin tragedioihin. ”Kyykän” tarunhohtoiset ottelut Euroopan mestarien
cupissa kaudella 1985/1986 sekä koko 1980-luvun jatkuneet kamppailut HJK:n
kanssa Suomen mestaruudesta ja Reippaan kanssa Lahden herruudesta ovat
sellaisia seuraidentiteetin rakennuspalikoita, joita tarjotaan Suomessa hyvin harvalle
seuralle. FC Lahdella ei ole juuri mitään tekemistä sen seuran kanssa, joka kamppaili tasaväkisesti Steaua Bukarestin kanssa paikasta mestarien cupin välierissä maaliskuussa 1986. Kuusysin nimi elää tänä päivänä enää juniorisarjoissa: vuonna 2013 sen edustusjoukkueen nimeksi vaihdettiin ankea mutta rehellinen FC Lahti Akatemia.
On paradoksaalista, että vastapainoksi ns. suuren yleisön
vähäiselle kiinnostukselle maamme pääsarjajalkapalloa kohtaan Suomessa on
verrattain paljon ihmisiä, jolle yksi jalkapalloseura merkitsee hyvin paljon.
Vielä suurempi paradoksi on, että tämä ei ole ollut seuroille aina eduksi.
Useammankin alemmille tasoille pudottautuneen tai pudotetun seuran on työntänyt
alamäkeen paitsi surkea taloudenpito ja ammattitaidoton johtaminen, myös
kyvyttömyys yhteistoimintaan. Tunteet pinnassa toistensa kanssa riitelevät
kuppikunnat eivät sovi ainakaan omiin käsityksiini suomalaisista
organisaatioista, niin stereotypisoivaa kuin tällainen ajattelu ehkä onkin,
mutta suomifutiksessa kuppikuntaisuus on ollut ja on edelleen arkipäivää.
Viimeksi pohjakosketuksen on saavuttanut MyPa, jonka vaiheet
viimeiseltä kahdelta vuodelta ovat sitä tuttua tarinaa. Kauden 2012 päätteeksi
MyPa sijoittui vastoin kaikkia odotuksia kuudenneksi ja teki taloudellisen
nollatuloksen, vaikka oli kauden alla menettänyt tärkeimmän tukijansa,
paperitehtaan. Vuotta myöhemmin sillä oli velkaa satoja tuhansia euroja. Sen
sijaan, että tämä olisi johtanut uuteen toimintasuunnitelmaan, päävalmentajaksi
kiinnitettiin valmentajavelho Antti Muurinen, luultavasti kallein saatavilla
ollut nimi. Järjen ääniä seuraorganisaatiossa joko ei kuunneltu, tai sitten sellaisia ei ollut.
 |
| Saviniemessä pelattiin 1990- ja 2000-luvuilla useita europelejä. Kuvassa UEFA Cupin toisen karsintakierroksen ottelu MyPa-Blackburn elokuulta 2007. Kuva: Heavenbound (Flickr) |
Konkurssin piakkoin tekevän MyPan tulevaisuus on seurayhteisön
käsissä. Kuten usean muun suomalaisen seuran kohdalla, MyPan kohtalon herättämä
tunteiden palo on ollut niin suurta, että en usko seuran katoavan aikuisten kilpasarjoista kokonaan tai ainakaan pysyvästi. Todennäköisempiä
tulevaisuudenkuvia ovat Tampereen tien päässä odottava ”MyPa-k” –
piirisarjoista aloittava kannattajavetoinen joukkue – tai jopa ”Kouvola United” –
Kouvolan junioriyhteistyöverkosto KJP:n pohjalta muodostettu edustusjoukkue.
Kouvola United olisi MyPan seuraidentiteetin säilymisen kannalta yhtä ongelmallinen konsepti
kuin FC Lahti ja AC Oulu, sillä on vaikea nähdä, että MyPan kannattajat tulisivat sen taakse.
En tunne MyPan tilanteen yksityiskohtia, mutta pidän hieman
erikoisena, että seura ei kyennyt osallistumaan edes Kakkoseen Honkaan ja
Esportiin verrattavalla yhteistyöllä jonkun kouvolalaisen yrityksen kanssa.
”Esport-MyPa” olisi ollut ”MyPa-k”:ta tai ”Kouvola Unitedia” parempi vaihtoehto
kaikille osapuolille. Hongankin tulevaisuus on edelleen epävarma, mutta John
Weckströmin, Nicholas Otarun, Antonio Inutilen ja Roni Porokaran puhuminen Kakkoseen
osallistuvaan ryhmään pelaajiksi ja Sampo Koskisen kakkosvalmentajaksi on
positiivisin signaali, joka Tapiolasta on lähetetty vuosikausiin. Meritoituneiden
seuraikonien läsnäolo on erittäin tärkeää sekä projektin uskottavuuden että
pelillisten syiden vuoksi. Päävalmentaja Juho Rantalassakin on
ainekset uudeksi Lehkosuoksi. Näillä lähtökohdilla Honka lähtee noususuosikkina
Kakkoseen ja saattaapa houkutella melko paljon yleisöäkin Tapiolan
Urheilupuistoon, jossa katsojia eivät enää odota sarjansa huonoimmat vaan
melkeinpä parhaimmat puitteet.
 |
| Roni Porokara haastaa MyPa-puolustajaa Tapiolan Urheilupuistossa kaudella 2007. Kuva: Mika Meskanen (Flickr) |
Seurat eivät edes Suomen kokoisessa maassa ole niin hauraita kuin yleensä ajatellaan. Yhteisöt ovat seuroille kuin henkivakuutuksia: pysäyttämättömäänkin talouskurimukseen ajautunut seura pelastuu, jos sillä on takanaan riittävästi ihmisiä, jotka kokevat seuran omakseen. Simon Kuperin ja Stefan Szymanskin mukaan jalkapalloseurat tulisikin mieltää liikeyritysten sijaan museoiksi: yhteisönsä palveluksessa oleviksi, taloudellisesti luotettaviksi toimijoiksi, jotka tarjoavat työtä ja elämyksiä, mutta eivät ensisijaisesti tavoittele taloudellisia voittoja.
