Vain Qatar uhkaa FIFA:n hegemoniaa

Tässä tekstissä pohdin, mikä tekee FIFA:sta niin voimakkaan järjestön, ja miksi Qatarin MM-kisat 2022 on vakava uhka sen ylivallalle.

Sunnuntaina päättyneet jalkapallon MM-kisat Brasiliassa tarjosivat viihdyttäviä ja yllätyksellisiä otteluita, joita on seurattu lumoutuneena ympäri maailmaa. MM-kisat olivat täysosuma myös lajin kattojärjestölle FIFA:lle. Kansainvälisen median rummuttama kritiikki vaimeni kisojen alettua, kun Brasiliaan saapuneet toimittajat keskittyivät suurimmaksi osaksi tekemään juttuja itse pelistä. Isäntämaassa suhtautuminen ei ollut yhtä kapea-alaista, mutta poliisin kovat otteet tukahduttivat orastavat mielenosoitukset, eivätkä ne nousseet samalla tavalla esiin kuin vuosi sitten Confederations Cupissa. Vähälukuisetkin mielenosoitukset olisivat todennäköisesti loppuneet, jos Brasilia olisi voittanut mestaruuden, mutta brasilialaisten ja FIFA:n toiveet isäntämaan voitosta kaatuivat Saksan käsittelyssä välierässä. Saksan murskavoiton jälkeen viha FIFA:a ja paikallisia poliitikkoja kohtaan on odotetusti jälleen yltynyt.

Kuva: Flickr, käyttäjä jACK TWO

FIFA on globaalisti operoiva, ökyrikas ja erittäin vaikutusvaltainen järjestö, joka kerää itselleen leijonanosan jalkapallossa maailmanlaajuisesti liikkuvasta rahasta. FIFA:n pitäminen voittoa tuottamattomana järjestönä tuntuu absurdilta, mutta sitä se määritelmänsä mukaisesti on, huolimatta monikansallisten yritysten kanssa solmimistaan rahakkaista yhteistyökumppanuuksista. Ero on suuri esimerkiksi yhdysvaltalaisiin urheilujärjestöihin, jotka on organisoitu avoimesti ammattilaisurheilun toimintatapojen mukaisiksi liikeyrityksiksi. FIFA väittää käyttävänsä voittonsa kansallisten lajiliittojen rahoitukseen, kilpailuihin ja infrastruktuuriin, mutta mielikuvaa rahavuoren päällä istuvasta FIFA:n johtoportaasta on vaikea välttää – esimerkiksi Brasilian MM-kisojen on arvioitu tuottavan FIFA:lle 2,6 miljardin dollarin voiton.

Yksityisenä kansalaisjärjestönä FIFA voi käyttää valtaansa sillä tavalla kuin se itse haluaa. Jopa korruption kaltaiset rikokset voidaan kuitata sisäisellä tutkinnalla, jonka hoitaa oma eettinen toimikunta. Käytännössä FIFA ja sen huipulla valtaa surutta käyttävä sveitsiläinen taloustieteilijä Sepp Blatter ovat siis asemassa, jossa he voivat tutkia itse itseään, kuten todetaan Tampereen yliopistossa tarkastettavassa Sami Kolamon väitöskirjassa. Ei ole ihme, että FIFA tekee kaikkensa säilyttääkseen riippumattoman asemansa. Jos valtionhallinto puuttuu kansallisen lajiliiton toimintaan, liitto suljetaan välittömästi jalkapalloperheen ulkopuolelle, kuten kävi hiljattain Nigerialle. Yleensä panna ei kestä pitkään, koska sen ei tarvitse kestää; voimannäyttö on tärkeämpää kuin itse tuomio. Blatter vetoaakin mielellään tuttuun mantraan "ei sekoiteta politiikkaa urheiluun", koska tietää, että "politiikka" uhkaisi järjestön asemaa.

Kun ulkopuolinen valvonta on mahdotonta, jäävät FIFA:n eettiset säännöt ja yhteiskuntavastuuohjelma tyhjiksi kirjaimiksi, joihin voidaan vedota, aina kun kritiikki julkisuudessa kasvaa. FIFA:n tekemä sosiaalityö ja kampanjat rasismin ja sosiaalisen eriarvoisuuden kitkemiseksi kolmannessa maailmassa ovat sinänsä tärkeitä. FIFA:n epäkohtia ei kuitenkaan ratkaise se, että pieni osa sen omaisuudesta kanavoidaan hyväntekeväisyyteen. Ainoa tapa, jolla yhteiskuntavastuu oikeasti toteutuu, on se, että FIFA sponsoreineen ei vie MM-kisojen järjestäjämaalle kuuluvia verorahoja ja höllentää kuristusotettaan paikallisista elinkeinoista, jotka se tukahduttaa kisojen ajaksi saadakseen sponsoriensa tuotteille monopolin.

On helppo kyseenalaistaa Sepp Blatterin asema ja kiinnittää huomiota FIFA:n toiminnan epäkohtiin, mutta huomattavasti vaikeampaa saada järjestö muuttamaan toimintatapojaan. Ainoastaan FIFA:n ylin taso ei ole korruptoitunutta, vaan omaa etuaan ajavia jalkapallojohtajia löytyy järjestön kaikilta tasoilta. Uudistushenkisiä johtajia ei ole. Olisi helppo ajatella, että FIFA:n sisäpiiriin pyrkineitä ja päässeitä pelureita löytyy vain Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Todellisuudessa heitä on kaikkialla: jopa suomalaisten jalkapallojohtajien nimiä on nostettu esiin. Kun tilanne on tämä, on selvää, että FIFA:n reformaatio ei tapahdu sisäisten tutkintakomiteoiden avulla. Niiden merkitys on järjestön sisäisessä pelissä, jossa yhä edelleen johtavassa asemassa oleva Blatter voi liittolaisineen pelata heikompia kilpailijoitaan paitsioon.

Kuva: Flickr, käyttäjä Zawp Bilbao

Viime kädessä FIFA:n ja Blatterin pitää vallan kahvassa kuitenkin laji, jota se hallitsee, ja suuryritykset, jotka rahoittavat sen toimintaa. Sekä FIFA että sen yhteistyökumppanit tietävät, että jalkapallo on tuote, jonka myyntipotentiaali on mittaamaton: Messin naamalla voi myydä mitä tahansa, missä tahansa. Jalkapallon vetovoiman takia aktivismi, boikotit ja maineen menettäminen ovat FIFA:lle lähinnä epäsuora uhka; se kohdistuu enemmän FIFA:n sponsoreihin. Suurimmatkin FIFA-kriitikot yleensä hiljenevät, kun peli käynnistyy, ja katsovat esimerkiksi jalkapallon MM-kisoja, mutta edes Adidaksen ja Coca Colan kaltaiset jätit eivät voi luottaa tuotteidensa myyntiin, jos ne yhdistetään korruptioon ja ihmisoikeusrikoksiin. FIFA:n tukijat ovatkin ilmaisseet huolensa korruptioväitteiden takia ja vaatineet FIFA:a ottamaan syytökset vakavasti – luonnollisesti lukuun ottamatta arabiemiraattilaista lentoyhtiö Emiratesia. Sponsorit ovat se taho, joka FIFA:n toimintaan voi halutessaan vaikuttaa, ja jonka kautta vaikutusmahdollisuus on myös tavallisella kuluttajalla. Esimerkiksi Lontoon vuoden 2012 kesäolympialaisten sponsorit suostuivat luopumaan verohelpotuksistaan ennen kisoja, vähintään osittain sitä vaatineiden aktivistien internet-kampanjan seurauksena.

Coca Cola sponsoroi näyttävästi World Cup Trophy Touria ennen MM-kisoja. Kuva: Bernal Saborio (Flickr)

Ajatukset kansainvälisen median, fanien ja pelaajien yhteisestä FIFA-boikotista tuntuvat MM-kisahekuman vasta päätyttyä utopialta, mutta eivät tapaus Qatarin takia välttämättä ole sitä. Qatarin MM-kisat 2022 olivat FIFA:lta massiivinen, pääasiassa ahneudesta johtunut virhearvio, jonka suuruudesta kertoo eniten se, että Sepp Blatterkin myönsi sen. Tässä vaiheessa on jo selvää, että kisaisännästä äänestäneet FIFA-edustajat valitsivat Qatarin lahjusrahojensa velvoittamina. He olivat luultavasti hyvin tietoisia Qatarin ihmisoikeustilanteesta, josta eivät välittäneet, ja kesäkuukausien lämpötilasta, jonka uskoivat ratkeavan ilmastointilaitteilla, jotka olivat putinlaisittain argumentoineiden qatarilaisten keino uskotella, että kuumuuskin voidaan ratkaista rahalla. Ei voitu; laitteet ovat jo kauan sitten osoittautuneet mahdottomiksi toteuttaa.

Qatarin kisat eivät siis ole vaarassa kaatua orjatyövoiman lailla kohdeltaviin stadiontyöläisiin tai muihin ihmisoikeuskysymyksiin, vaan siihen, että 40 asteen paahteessa meitä jalkapallofaneja ei todennäköisesti hemmoteltaisi samanlaisella spektaakkelilla kuin tänä kesänä Brasiliassa. Tätä FIFA pelkää, sillä farssiksi muuttuneita kisoja olisi helppo paitsi kritisoida, myös boikotoida, mikä olisi katastrofi myös FIFA:n yhteistyökumppaneille. Jos kisat siirretään talvelle, kuten on uumoiltu, on FIFA:lla edessä tiukka vääntö siihenkin vauraudessa ja vallassa verrattavissa olevan tahon, kansainvälisten suurseurojen, kanssa. Mahdollisuuksien rajoissa on sekin, että Qatar menettää kisat, kun korruptiotutkinta valmistuu. Blatterin asemaan FIFA:n johdossa silläkään tuskin on vaikutusta.

Mitä meidän tavallisten jalkapallofanien sitten kannattaisi tehdä? Itse suosin tätä Gareth Edwardsin blogissaan esittämää kehotusta: Every football fan should be as interested in what happens on the streets of Brazil as with what happens on the pitch. Marvel at the dignity and bravery of the protesters as much as the talents of Messi, Ronaldo and Neymar. And continue to love football and hate FIFA.

Edwardsin blogitekstin lisäksi FIFA-kritiikkiä on tarjolla myös mm. Vastapallon Veli Liikasen erinomaisessa kirjoituksessa.