Hongan kaatuminen

Kroonisista talousvaikeuksista kärsivä FC Honka on menettänyt parhaat pelaajansa, valmentajansa ja kannattajansa. Tässä tekstissä pohdin, miksi suuret unelmat voivat joskus olla vaarallisia.

Kannattajaryhmä HK05 liehuttaa lippujaan jatkossa muualla kuin Hongan peleissä. Kuva HJK-FC Honka -pelistä elokuulta 2013.

Suomalaisen jalkapalloseuran pyörittäminen on vaikeaa. Suomifutis ei ole kannattavaa bisnestä, joten kaikilla seuroilla, joilla ei ole takanaan Lyytikäisten suvun tai Stefan Håkansin kaltaista mesenaattia, on vaikeuksia täyttää ammattilaisuuden taloudellisia vaatimuksia. Onko suomalaisen jalkapalloseuran asema kuitenkin toivoton maassa, jossa jalkapallon seuraaminen ei vielä korreloi arvostuksen kanssa?

Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja totesi taannoin, että suomifutis on köykäistä ilman unelmia. FC Hongan vaikeudet kertovat kuitenkin siitä, mihin suuret unelmat voivat johtaa, jos koko toiminta rakennetaan niiden varaan. Kun tavoitteeksi asetetaan Veikkausliigan voittaminen ja Mestarien liigassa pelaaminen seuraavan viiden vuoden aikana, se ajaa suunnittelemaan seuran budjetin jo lähtökohtaisesti epätasapainoiseksi – rakentamaan joukkueen sellaisella rahalla, jota ei ole olemassa.

Vuonna 2007 Tampere United laski tulevan kautensa budjetin tulopuolelle mukaan Mestarien liigan lohkovaiheen otteluista saatavat rahat, joilla kalliita tähtiä vilisevän joukkueen palkat oli tarkoitus maksaa. Mestarien liigasta tuli kuitenkin lähtö jo 1. karsintakierroksella, mikä johti satojen tuhansien eurojen äkilliseen rahantarpeeseen. Sen paikkaamiseen oltiin valmiita keinolla millä hyvänsä. Kun Singaporesta sitten otettiin yhteyttä ja tarjottiin kolmea sataa tuhatta euroa vastineeksi oikeudesta peluuttaa TamUn paidassa singaporelaisia ”jalkapallolupauksia”, ei lahjahevosen suuhun katsottu, ja rahat otettiin vastaan jotta kaudesta selvittäisiin edes hengissä. Myöhemmin kävi ilmi, että rahat olivat peräisin sopupelibisnestä pyörittävältä rikollisjärjestöltä, jonka tarjoamat pelaajat olisivat olleet suotuisan lopputuloksen peleissä varmistavia agentteja. TamUn tarina päättyi raastupaan.

Miten FC Honka liittyy TamUn surullisenkuuluisaan jalkapallohybrikseen?

Hongan budjetti on vuodesta toiseen rakennettu samanlaisten epärealististen haavekuvien varaan, joilla myös TamU toimintaansa visioi. Velkaantuminen, jatkuvat palkanmaksuongelmat ja rahalähteiden etsiminen milloin mistäkin kertovat siitä, että espoolaisseura ei ole lähes kymmenen Veikkausliigassa vietetyn kauden jälkeenkään pystynyt rakentamaan toimintaansa taloudellisesti vakaalle pohjalle. Julkisuudessa Hongan edustajat ovat vähätelleet ongelmia ja selitelleet maksusuunnitelmista ja pelaajien kanssa tehdyistä herrasmiessopimuksista, jotka ilmeisesti tarkoittavat nuorille pelaajille tehtyjä lupailuja tilittää maksamattomat palkat kauden lopussa tai sen jälkeen. Kauden 2012 jälkeen Hongassa läpimurtonsa tehneet Tapio Heikkilä ja Duarte Tammilehto irtisanoivat sopimuksensa, kaikesta päätellen siksi, että eivät enää jaksaneet uskoa näihin puheisiin.

Yksikin kerta, kun palkat kuukauden lopussa eivät tule ajallaan, on yksittäiselle pelaajalle katastrofi, ja sellaisena se pitäisi nähdä myös seurajohdon puolella. Sen pitäisi johtaa taloussuunnitteluun, joka takaa sen, että niin ei tapahdu enää. Jos tämän suunnittelun johtopäätös on se, että seura ei voi tavoitella mestaruuksia ja europelejä tai edes toimia täysammattilaisseurana, niin silloin se on hyväksyttävä. Tähän ei Hongan johto ole ollut valmis. Kauden 2014 alla toteutetut menoleikkaukset, joihin voitaneen laskea myös pitkäaikaisen päävalmentajan Mika Lehkosuon erottaminen "taloudellisten väärinkäytösten" vuoksi, kielivät enemmän epätoivosta kuin toimintatapojen muuttumisesta.

Vaikeille olosuhteille ei voi mitään, huonolle johtamiselle voi. Suomifutiksen kannattamattomuus bisneksenä ei tarkoita, että jalkapalloseuraa olisi mahdotonta pyörittää Suomessa. Se tarkoittaa vain, että tarvittaessa ammattilaisuuden asteesta on tingittävä, kuten esimerkiksi osa-aikaisia työpaikkoja pelaajilleen järjestänyt IFK Mariehamn on tehnyt. Mielestäni puoliammattilaisuus nähdään Suomessa turhaan sellaisena mörkönä, jona sitä usein pidetään. Ammattilaisuuden perusedellytys on se, että sen taustalla oleva urheilubisnes kannattaa. Jos bisnes ei kannata, ei täysammattilaisuuskaan ole mahdollista.

Hongan johtoportaalle vaatimattomammat haaveet eivät kuitenkaan ole riittäneet. Pilvilinnaksi rakennetun uuden jalkapallostadionin toteutumisesta ei vuosien jälkeenkään ole konkreettisia merkkejä. Mikäli tavoitteeksi olisi jo Hongan veikkausliigataipaleen alussa asetettu Myyrmäen ISS Stadionin tyylinen pienehkö mutta kodikas – ja Hongan ilmeeseen täydellisesti sopiva – jalkapalloareena, olisi se lähes varmasti jo pystyssä.

Hongalle antaa toivoa se, että sen juniorimylly on yksi Suomen laadukkaimmista. Mylly jauhaa vuodesta toiseen laadukkaita liigatason pelimiehiä – ei ehkä sen tasoisia, jotka yksin riittäisivät esimerkiksi HJK:n haastamiseen, mutta sellaisia, joiden varaan on mahdollista rakentaa hyvä, vähintään keskitason veikkausliigajoukkue. Jos nykyisen edustusjoukkueen taival katkeaa talousongelmiin ja vauhtia on haettava alemmilta tasoilta, juniorit takaavat sen, että espoolaisen jalkapallon korpivaellus ei kestä pitkään.

Suomalaisen jalkapallon suurin ongelma ei ole vähäinen kiinnostus tai menestys vaan kuppikuntaisuus ja seuratoimijoiden all in -mentaliteetti, jossa huipulle nousun panokseksi on asetettu koko seuran olemassaolo. Europelien karkaaminen tai jopa Ykköseen putoaminen ovat pieniä onnettomuuksia koko seurahistorian menettämisen rinnalla. Kun jalkapalloseura menee konkurssiin ja häviää jalkapallokartalta, kadotetaan vuosikausien edestä kokemuksia ja perinteitä ja katkeroitetaan samalla ihmisiä, jotka ovat olleet niitä luomassa. Suomifutis ei tarvitse haaveilijoita tai uhkapelaajia vaan vastuullisia seurajohtajia, jotka ymmärtävät, että joskus unelmista on tingittävä, jos toiminnan ylläpitäminen sitä vaatii.