Alisuorittamista vai ei? Suomen jalkapallomaajoukkue MM-karsinnoissa

Tässä tekstissä silmäilen Suomen historiaa jalkapallon MM-karsinnoissa ja ennakoin mahdollisuuksia alkavissa karsinnoissa.

Suomen jalkapallomaajoukkue aloittaa tänään 19. yrityksensä päästä jalkapallon MM-kisoihin. Maajoukkue osallistui ensimmäistä kertaa karsintaotteluihin vuonna 1937, jolloin pelattiin paikoista seuraavan kesän lopputurnaukseen Ranskassa. Kovin lähellä kisapaikka ei ollut, sillä Suomi hävisi kaikki ottelunsa tekemättä maaliakaan. Ruotsi- ja Saksa -tappiot olivat odotettuja, mutta katastrofaalisesti myös Virolle hävittiin, joskin Urheilulehden raportin perusteella epäonneakin oli mukana: "Turun 5000 katsojaa saattoi selvästi todeta, että Suomi oli parempi, mutta Viron Tipnerin maalin suulle oli ilmestynyt jonkinlainen taikavoima, jota suomalaishyökkääjät eivät pystyneet murtamaan." Pelipaikkana tuolloin oli Turun Kupittaa, johon rakennetulla Veritas Stadionilla tämän päiväinen karsinta-avaus Kosovoa vastaan pelataan.

Suomen ryhmitys MM-karsintaottelussa Viroa vastaan Turussa 19.8.1937. Suomi oli edellisenä vuonna siirtynyt soveltamaan englantilaista WM-taktiikkaa, jossa keskustukimies - tässä tapauksessa Jarl Malmgren - oli laskettu keskuspuolustajaksi.

Tuloksellisesti MM-karsintojen historia voidaan Suomen osalta jakaa karkeasti kahteen jaksoon, jotka rajautuvat vuoden 1998 MM-kisojen karsintoihin. Nämä karsinnat muistetaan lähinnä Unkari-kärsimysnäytelmästä lokakuussa 1997, mutta kyse oli myös ensimmäisestä kerrasta, kun Suomi sijoittui lohkossaan joksikin muuksi kuin viimeiseksi tai toiseksi viimeiseksi. Suomihan oli lohkossaan toiseksi viimeinen myös sinänsä hyvin sujuneissa Meksikon MM-kisojen 1986 karsinnoissa, joissa saldona oli muun muassa koti- ja vierasvoitot Turkista sekä kotitasapelit Englantia ja Romaniaa vastaan. Käytännössä Suomen ja kisoihin painelleen Pohjois-Irlannin kahden pisteen ero oli suurempi kuin nykynäkökulmasta äkkiseltään saattaisi huomata: voitosta palkittiin tuolloin vain kahdella pisteellä, ja Suomen maalierokin oli selvästi heikompi kuin Pohjois-Irlannilla ja pisteen enemmän keränneellä Romanialla.  

MM-kisojen karsintaformaatti ja vahva eurosentrisyys takasivat lopputurnauspaikan 1980-luvulle saakka melko suurelle joukolle vanhan mantereen maita. Periaatteessa MM-kisoihin oli Euroopasta helpompaa päästä kuin EM-lopputurnaukseen, sillä paikkoja oli enemmän jaossa: MM-karsinnoissa kisapaikkaan riitti kolmen tai neljän joukkueen lohkon voittaminen, kun EM-karsinnoissa piti tämän lisäksi kukistaa toinen lohkovoittaja kaksiosaisissa play-offeissa. Suomen tapaiselle pienelle amatöörimaalle kumpikin oli toki utopiaa.

Miesten maajoukkueen vitriini Jalkapallomuseossa Valkeakoskella. Espanjan jalkapalloliiton lahjoittama Don Quijote -patsas (kuvassa vasemmalla) kiteyttää maajoukkueen historian - taistelua tuulimyllyjä vastaan.

Karsinnat MM-kisoihin 1998 olivat lähellä päättyä historialliseen jatkokarsintapaikkaan. Vaikka näin ei käynytkään, uusi aikakausi oli ovella. Kultaisen sukupolven otettua ohjat 2000-luvun alussa maajoukkueen peliesitykset ja tulokset kohentuivat ennen kokemattomalle tasolle. Samaan aikaan maajoukkueen ympärille muodostui uudenlaista fanikulttuuria, ja sekä kannattajien odotukset että median luoma paine kasvoivat. Murskatappiot huippumaille ja niukat tappiot tai tasapelit ”oman tasoisille” maille eivät enää riittäneet; ammattilaisten oli pystyttävä parempaan. Ja niin he itse asiassa ovat pystyneetkin.

Unkari-pettymyksen jälkeen Suomi on karsinut MM-kisoihin neljä kertaa (2002, 2006, 2010 ja 2014). Kolme kertaa Suomi on ollut lohkokolmonen ja kertaalleen neljäs. Kun otetaan huomioon lohkojen kasvaneet koot, menestys on ollut selvästi parempaa kuin takavuosikymmeninä. Tuloksellisesti kyse on enemmän olosuhteiden mukaisesta, normaalitason suoriutumisesta kuin alisuorittamisesta. Suomen pääsy MM-lopputurnaukseen edellyttää, että joukkue ylittää itsensä ja kasvaa suuremmaksi kuin osiensa summa, ja samaan aikaan yksi tai useampi huippumaa kyntää. Tämä on hyvä tiedostaa myös nyt alkavan karsintataipaleen alla.

Hans Backen aikakauden heikkoja tuloksia on päivitelty mediassa runsaasti, mutta niistä ei kannata vetää suuria johtopäätöksiä. Kun Suomi valmistautuu karsintakoitokseen pelaamalla jalkapallon suurmaita vastaan vieraissa, kuten nyt on haluttu tehdä, maalipaikat ovat kortilla ja tulokset yleensä heikkoja. Oma kysymyksensä on, miksi jokainen harjoitusottelu pitää pelata vieraissa. Mielestäni Huuhkajien kannattaisi hyödyntää huomattavasti enemmän maastamme löytyviä tekonurmilla varustettuja jalkapallostadioneita, jotka on suunniteltu ympärivuotiseen käyttöön. Sonera Stadium riittäisi kapasiteetiltaan lähes mihin tahansa harjoituspeliin, ja pienempiä maita vastaan jopa Pohjanmaan uudet jalkapallopyhätöt kelpaisivat. Väitän, että alkukevään Norja-harjoitusottelun anti olisi Sonera Stadiumilla pelattuna ollut huomattavasti nyt nähtyä suurempi. Sanoivat pelaajat mitä tahansa, jatkuva häviäminen vieraskentillä ei ole parasta mahdollista valmistautumista tosipeleihin. Kotona pelaaminen tekisi ihmeitä Huuhkajien brändille.

Suomen karsintalohkosta Venäjän MM-kisoihin 2018 tulee todennäköisesti tasainen. Kroatia on suosikki, mutta helpolla se ei tule pääsemään – etenkään, jos kroatialaiskannattajat toteuttavat uhkauksensa iskeä maan korruptoitunutta jalkapalloliittoa vastaan sabotoimalla maajoukkueen kisataivalta katsomosta käsin. Kosovosta en usko tulevan pisteautomaattia. Arvoituksellisen ryhmän materiaali on paperilla selvästi parempi kuin vaikka Färsaarilla, ja erityisesti kotonaan sitä lienee vaikea voittaa. Ristiin pelataan luultavasti paljon. Siksikin olen hieman eri mieltä kuin Ylen asiantuntija Petri Pasanen, joka arvioi Urheiluruudussa, että Suomi tarvitsee syksyn otteluista vähintään seitsemän pistettä, jotta kisahaaveet pysyvät elossa. Todennäköistä tosin on, että mediassa pyyhe heitetään kehään jo Kosovo-pelin jälkeen, jos tuloksena ei ole kotivoitto.

Huuhkajat pääsee Kosovoa vastaan edustusoikeuttaan miettivää Perparim Hetemaj’ta ja loukkaantuneita Tim Sparvia ja Kari Arkivuota lukuun ottamatta parhaalla kokoonpanollaan. Pelijärjestelmä on viime peleissä sisään ajettu 5-3-2, jossa kysymysmerkki on lähinnä tähtipelaaja Roman Eremenkon pelipaikka. Oma veikkaukseni on, että Backe lähtee puolustuksen kautta, ja Roma nähdään Joel Pohjanpalon hieman alempana pelaavana kärkiparina. Näin ollen viime viikon Saksa-ottelun keskikenttä Lod-Halsti-Ring -pysyisi samana.

Suomen todennäköinen avauskokoonpano Kosovoa vastaan 5.9.2016.

Huuhkajien puolesta karsinnoissa puhuu lähinnä se, että tällä kertaa kukaan ei odota joukkueelta mitään. Toivottavasti Kosovon Samir Ujkani ei saa tänään apua samoilta taikavoimilta, jotka aikoinaan auttoivat Viron Tipneriä!